Mutta en usko että tänne enään kauheasti kirjoittelen, nytkin näitä taukoja on tullut, kun ei ole vain saanut aikaiseksi mitään kirjoittaa, tai sitten ei ole saanut tuntemuksia sanoiksi niin hyvin, että niitä olisi tänne raapustellut.

Jos tulee inspiraatio, saatan tänne jotain kirjoittaa, mutta siihen asti au revoir! Tai jotain siihen suuntaan.

Kun en ehtinyt sinulle jättää hyvästejä aikaisemmin niin että olisit ne kuullut, jätän ne nyt.

Hei hei vaari, onneksi et tuntenut mitään niistä kivuista mitä olisit tuntenut, jos olisit herännyt.
Meillä kaikilla on ihan kauhea ikävä.

Seurakaan ei olisi voinut enää mahtavampaa olla, kiitos kaikki tytöt, varsinkin ne kaksi ihaninta.

Ja kouluunkin pitäisi raahautua. No kohtahan sekin loppuu, voitteko kuvitella että olen käynyt kohta jo yhdeksän vuotta koulua? Ei huonommin!

Nämä muutaman päivän tapahtumat ovat saaneet minut miettimään ja huomaamaankin, kehen oikeasti kannattaa luottaa ja keneen ei.

Eilinen oli aika tapahtumarikas päivä. Kun saavuimme ystäväni kotiin, meidän kaikkien sukat olivat enemmän tai vähemmän märät ja puhuimme melko epäilyttävistä aiheista, liittyen mm. Ainoon ja raippaan. Että päätelkää siitä.

Torstai oli myös mukava päivä, kun lähdin koulun jälkeen Hämeenlinnaan tapaamaan erästä poikaa rippileiriltämme. Juttelimme, söimme, kiertelimme kaupoissa. Ilta päättyi ihan lämpimiin tunnelmiin, toivon että tästä tulisi jotain. Saa nähdä.

Haluan vain kiittää kahta parasta ystävääni, samalla kahta parasta ystävää mitä minulla tai kenelläkään muulla voi ikinä olla. He ovat kuulleet tämän näiden päivien aikana melko monta kertaa, tai ainakin luulen niin. Vaikka mokaan, he kestävät minua ja tukevat minua sanoinkuvaamattomalla tavalla. Haluan teidän vain tietävän, että aina jos teillä on vaikeaa, tuen teitä samalla tavalla, tai ainakin yritän. En halua ikinä menettää teitä.

Olette minulle vain niin rakkaita.

Kirjaesitelmä huomiseksi, läksyt tekemättä, meikit naamalla, suihkussa käymättä, syödäkin pitäisi ja mennä aikaisin nukkumaan. Mahdollista?

I don't think so.
Ärsyttävää.

Aamulla ihmettelin unta. En ole ajatellut koko tsunamia pitkään aikaan, miten se yhtäkkiä tuli mieleeni?
Kunnes sain vastauksen maikkarin kymppiuutisista. Tänään on kulunut kolme vuotta tsunamista. En ollut tajunnut sitä, vaikka mietin asiaa koko päivän! Ja nyt olen ihmeissäni.
Miten näin unta siitä, vaikken edes muistanut että se ylipäätään tapahtui?
Ehkä joku aivojeni viimeinen perukka tajusi sen ja halusi muistuttaa, kuinka iso katastrofi se oli.

Jännä juttu, tämä ihmisen mieli.