Olin tänään kirkossa. Ei ihan minun tapaistani. Enkä minä sinne toisaalta omasta tahdostani mennytkään, vaan se liittyi ensi kesän rippileiriin. Anteeksi nyt kaikille, ketkä pitävät kirkossa käynnistä, mutta nämä jumalanpalvelukset taitavat jäädä osaltani väliin, koska siellä yksinkertaisesti on tylsää. En vain ole kiinnostunut tälläisistä asioista. Yritin laulaa mukana, mutta kun olin löytänyt oikean virren tai jonkun muun psalmin (mitä ovatkaan), olivat muut jo lopettaneet laulamisen. Uskontunnustuksesta muistin muutaman sanan, Isä Meidän -rukouksen nyt jotenkuten lausuin oikein. Ehtoollista pelkään jo etukäteen. Kyllä, se kuulostaa oudolta, mutta pappi näytti meillä niitä leipiä, enkä todellakaan haluaisi syödä sellaista. Lisäksi oli kylmä, väsytti, ja nenäni valui koko ajan. Ei kiva.

Kun kirkkoherra saarnasi, aloin miettiä, että jos käytävällä kävelisi todella pitkä mies tai nainen, joku lähes kaksimetrinen tai yli, eikö hänen päänsä osuisi kattokruunuihin, jotka roikkuivat hyvin alhaalla? Meinasin mennä kokeilemaan, kuinka pitkä täytyisi olla, jotta pää osuisi niihin, mutta sitten muistin, että olen kirkossa. Höh.

With arms wide open
Under the sunlight