Minulla on ollut jo jonkin aikaa outo tunne. Vaistoan sen, ja jopa tiedän mitä se on.

Hmm.. yritän olla kiltti ihmisille. Kiltti, ystävällinen, mukava. Miellyttää kaikkia. Joo, niin, kaikkia on mahdoton miellyttää, mutta en tykkää kun ihmiset ovat surullisia. Siksi haluan olla pirteä, piristää ihmisiä, niinkuin hekin piristävät minua. Mutta silti tuntuu koko ajan, että teen jotain väärin. Että minulle ollaan koko ajan vihaisia ja suuttuneita, että minusta halutaan päästä eroon. Että yritän liikaa. Mutta en voi sille mitään, olen luonteeltani pirteä, iloinen (ainakin useimmiten). Ja aion olla tulevaisuudessakin, en muuta itseäni kenenkään takia.

Silti tämä tunne ei häviä. Nyt on alkanut tuntua siltä, että se on seurannut minua jo monta vuotta.
Olen aika usein yksin. Ei se minua haittaa, olen jo tottunut siihen, jopa oppinut nauttimaan siitä. Osasyy yksinolooni voi olla se, että monikaan ei hyväksy minua sellaisena kuin olen, moni odottaa, että muutun heidän muottinsa mukaiseksi. Mutta en suostu siihen. Olen kiitollisia niille, jotka hyväksyvät minut omana itsenäni. 

Huoh, en osaa selittää tätä. Minun on vain saatava kirjoittaa jotain.