Tuntuu oudolta. Yksinäiseltä. Jotenkin hylätyltä. Outoa.

Olin mökillä, ja tajusin yhden asian, mitä en olisi voinut myöntää viime kesänä tai sitä ennen. Minä ihan oikeasti pidän mökkeilystä! Vaikka vesi on kylmää ja en pääse koneelle ja aurinko ei paista ja hyttyset inisevät korvan juuressa, pidän silti mökillä oleilusta. Voi vain hypätä riippumattoon, lukea hyvää kirjaa, kuunnella hyvää musiikkia ja unohtaa kaiken.

Tajusin maaseudulla ollessani (anteeksi tämä ilmaisu kaikki hämeenkoskelaiset, mutta kyllä se vaan on maaseutua) toisenkin asian. Minulla on kaksi ala-asteikäistä serkkua, joita minä ja siskoni haukuimme aina välillä koska mielestämme he olivat tyhmiä. Olin heillä poimimassa mansikoita ja kun juttelin serkkujeni ja heidän perheensä kanssa, tajusin etteivät he ihan tyhmiä olekaan. Mietin, olivatko he yhtäkkiä tulleet kivoiksi ihan tuosta vain, mutta kun katsoin siskoni nyrpeää ilmettä hänen puhuessaan serkuille, arvasin että kyse oli vain minusta. Päähäni iski kauhea ajatus - minä aikuistun, tulen kypsemmäksi. Voiko se olla mahdollista?

Ja huomenna taas mansikoita poimimaan.