Nukahdin viime yönä lähempänä aamuviittä, vaikka olin kuolemanväsynyt. Nälkä kurni mahassa, ei mikään ihmekään, olinhan syönyt viimeksi noin yhdeksän tuntia takaperin, tosin ruoka oli mahtavaa, ihan kuin jossain ravintolassa. Terveiset kokille - pruut! Katsoin Armageddoniakin, ja kyyneleet kohosivat silmiin, onneksi olivat kaksi parasta ystävääni vierellä nyyhkimässä kanssani. Se elokuva on oikeasti jotain niin - sanoinkuvaamattoman hienoa. Nauroin näiden tyttöjen kanssa tunnelmallisessa huoneessa ja yritin pidätellä röyhtäyksiä. Hovimestarimme tuo juotavaa. Miksei meillä ole koskaan tälläistä? Kuuntelin ystäväni vanhoilta levyiltä legendaarista musiikkia, tanssin, heiluin, hypin, hengästyin, istuin sängylle, nauroin ystävieni kanssa. En haluaisi toistella itseäni, mutta olette parasta mitä minulle on tapahtunut ikinä. Kiitos että piristätte päivääni. <3

Tekee mieli kirjoittaa. Katselen ulos, on jo pimeää, kukaan ei ole sytyttänyt valoja. Joku kulkee traktorilla, äiti viittilöi ikkunan ulkopuolella. Ei nyt. Syön karkkia, mietin. Äh, ei tästä tule nyt mitään.