No, ehkäpä nyt kirjoitan.

Sunnuntai. Se oli ihana päivä. Ystäviäni ja kavereitani pääsi ripille joukoittain ja parhailla ystävilläkin oli konfirmaatiot. Kyllä ne lapset kasvaa, tuli sanottua monta kertaa päivän aikana tippa linssissä. Niin ne kasvaa, nyt jo ristitkin kaulassa (ainakin toisella) ja naimaluvat plakkarissa. Kyllä siinä herkistyy.
Ja sitten maanantai. Pyöräilin hiki hatussa ystävälle syömään eilisen juhlan jämiä, ja sitten jäin yöksi. Mutta tämä oli vähän erilainen kerta; tai en ainakaan usko että olemme koskaan tuijottanut ikkunasta ulos puolenyön aikaan odotellen, että toinen ystävämme tulee töistä? (töistä - niin aikuismainen sana) Hän kuitenkin tuli hammasharja mukanaan ja pidimme hauskaa. Nauroimme, nauroimme, nauroimme. Kuudelta menimme nukkumaan, tai no, "nukkumaan", ei niin valoisassa saanut mitenkään unta.

Ja nyt olen niin väsynyt, etten jaksa edes mennä nukkumaan.

Voiko elämä enää ihanammaksi muuttua?